PARMAblogi on Parman sähköisen viestintäperheen äänitorvi, joka käsittelee rakentamisen teemoja laajasti tuottavuudesta työturvallisuuteen ja laadusta estetiikkaan. Blogisteina toimivat parmalaiset rakentamisen ammattilaiset, mutta vieraskynillekin on aina tilaa. Osallistu keskusteluun kommentoimalla, tykkäämällä ja jakamalla!


Esivalmistus selättää sääriskit »

Tammikuu on tuonut talven myös Etelä-Suomeen. Monella työmaalla päivät ovat alkaneet lumitöillä, mutta toisaalta on huokaistu myös helpotuksesta, kun sadekelit ovat vaihtuneet edes hetkeksi kuiviin pakkaspäiviin. Meikäläisillä työmailla on toki totuttu vaihteleviin ja koviin sääoloihin, mutta viime syksyn ja alkutalven kelit ovat olleet monessa kohtaa poikkeuksellisia. Kuvaavaa on, että jopa Lapissa säät ovat vaihdelleet parin … Lue lisää

Kallista säästöä väärässä paikassa »

Senaatti-kiinteistöjen erityisasiantuntija ja äly-ympäristöjen kehittäjä Esa Halmetoja tarttui 30. marraskuuta Tekniikka ja Talous-lehden blogissa mielenkiintoiseen ja ajankohtaiseen aiheeseen. Hän harmittelee sitä, että rakennusalalla jo yleisesti käytössä olevia tietomalleja ja niiden sisältämää dataa ei juurikaan hyödynnetä kiinteistöjen ylläpidossa. Ja miksi näin? Useimmiten siksi, ettei tilaaja ole toimeksiannossaan edes määritellyt ylläpidon tietotarvetta, Halmetoja toteaa. “Suunnittelija suunnittelee sen, … Lue lisää

Varotaan yhdessä vauhtisokeutta »

Rakennusala on nyt parhaassa vauhdissa tällä vuosikymmenellä etenkin asuinrakentamisen vetämänä. Talouskasvu näyttäisi olevan kohtuullisen vankalla pohjalla ja jatkuvan ainakin muutaman vuoden eteenpäin. Hyvä vire on näkynyt myös alan yrityksissä, jotka kilpailevat paitsi hankkeiden toteutuksesta myös alan parhaista osaajista. Yrityskaupparintamallakin on nyt vilkkaampaa kuin vuosikausiin. Rakennusalalla on vuosikymmenten saatossa totuttu suhdannevaihteluihin, jotka ovat auttamatta edessä aina … Lue lisää

Varmista elementtien saatavuus ajoissa »

Pelätty elementtipula jäikin tulematta, kertoo Rakennuslehden tuore uutinen. Etenkin seinäelementtien toimitusajat venyvät jo pitkälle ensi keväälle. Elementtien saatavuus kannattaakin varmistaa ajoissa, ettei siitä tule pullonkaulaa ensi kesän projekteissa. Uudisrakentamisen kiivaan tahdin ja kerrostalovaltaisen asuntorakentamisen takia julkisivu- ja väliseinäelementtitehtaat pyörivät nyt täysillä. Kapasiteettia on nostettu mm. keskittämällä tuotantoa, siirtämällä valmistusta soveltuvin osin runkoelementtitehtaille ja työvuorojärjestelyin. Päivää … Lue lisää

Ilmavaivat kuriin yhteisvoimin »

Rakennusalaa ja mediaa ovat kuluvana vuonna kuohuttaneet Liikenneviraston tutkimuksissa siltarakenteista paljastuneet lujuusongelmat. Niiden taustalla näyttäisi hiljattain julkaistun, Aalto-yliopiston Robust Air –tutkimusraportin mukaan olevan lisäaineiden käytöstä johtuva valmisbetonin kohonnut ilmamäärä, joka heikentää betonin lujuus- ja laatuominaisuuksia. Yhtään siltaa ei ole oletettua heikomman betonilaadun takia asetettu käyttökieltoon, mutta asia on saanut kosolti julkisuutta. Samalla alan toimijat ovat joutuneet perkaamaan … Lue lisää

Hyvin suunniteltu – todellakin puoliksi tehty »

Vaikka elämme kiivainta digitalisaation aikaa ja käytämme moderneja työkaluja ja -tapoja, on vanhoille kansanviisauksille edelleen käyttöä. Näin myös otsikossa näkyvälle lausahdukselle, joka istuu kiistatta kaikkeen arkiseen tekemiseen. Se on edelleen hyvä ohjenuora myös rakentamisessa, jossa huolellinen ja eri näkökohdat huomioiva suunnittelu säästää tunnetusti kaikkien osapuolten työtä, aikaa ja kustannuksia. Samalla se on perusta laadukkaalle lopputulokselle. … Lue lisää