PARMAblogi on Parman sähköisen viestintäperheen äänitorvi, joka käsittelee rakentamisen teemoja laajasti tuottavuudesta työturvallisuuteen ja laadusta estetiikkaan. Blogisteina toimivat parmalaiset rakentamisen ammattilaiset, mutta vieraskynillekin on aina tilaa. Osallistu keskusteluun kommentoimalla, tykkäämällä ja jakamalla!


Esivalmistus selättää sääriskit »

Tammikuu on tuonut talven myös Etelä-Suomeen. Monella työmaalla päivät ovat alkaneet lumitöillä, mutta toisaalta on huokaistu myös helpotuksesta, kun sadekelit ovat vaihtuneet edes hetkeksi kuiviin pakkaspäiviin. Meikäläisillä työmailla on toki totuttu vaihteleviin ja koviin sääoloihin, mutta viime syksyn ja alkutalven kelit ovat olleet monessa kohtaa poikkeuksellisia. Kuvaavaa on, että jopa Lapissa säät ovat vaihdelleet parin … Lue lisää

Uusi omistaja – muutos jatkuu »

Rakentajien alkuvuosi on ollut työntäyteinen. Kaupungistumisen uusi aalto on nostanut asuinrakentamisen määrän korkealle tasolle ja myös liikerakentaminen on ollut vireää kasvukeskuksissa. Suuret sairaalahankkeet ovat olleet positiivinen piristysruiske toimitilarakentamiselle, jonka määrä on pysyvästi pudonnut taloutemme rakenteen muuttuessa ”savupiipputeollisuudesta” palveluvaltaisempaan suuntaan. Muutosten tuulet ovat puhaltaneet myös Parmalla. Rakentamisen polarisoitumisen takia tehdasverkostoa on karsittu ja investointeja on keskitetty … Lue lisää

Aika on rahaa ja hevosella pääsee »

Rakennusala on saanut vuosikymmenestä toiseen kritiikkiä venyvistä projektiaikatauluista ja tätä kautta syntyvistä lisäkuluista. Pahimmillaan viivästynyt rakennusprojekti tuottaa jälkipyykkiä, jossa riittää setvittävää kuukausiksi, joskus jopa vuosiksi eteenpäin. Vanha sananlasku muistuttaa, että aika on rahaa. Rakentamisessa lause pitää kutinsa todella konkreettisesti. Viivästys rakennustyömaan tai sen logistiikkaketjun yhdessä lenkissä tuottaa nopeasti hukkatunteja myös seuraavissa. Tämä näkyy luonnollisesti kustannuksissa: … Lue lisää

Ruuhkat historiaan elementtisilloilla »

Pääkaupunkiseudulla on keväästä lähtien kärvistelty tietyömaiden massiivisissa ruuhkissa. Pahimmat tulpat ovat olleet Kehä ykkösellä, jossa kaistatöiden ohella korjataan myös liittymiä ja siltoja. Vaihtoehtoisia väyliä on stressaantuneille työmatkalaisille niukalti eikä pienempien teiden välityskyky riitä korvaavia reittejä etsiville. Kehä kolmosestakaan ei ole ollut juuri apua: jo valmiiksi ruuhkainen ja niin ikään korjaustöiden alainen väylä on ollut vain … Lue lisää

Kasvukeskukset ovat kehityksen paikka myös rakentajille »

Rakentaminen keskittyy kiihtyvän muuttoliikkeen ja kaupungistumisen myötä tulevina vuosina entistä selkeämmin kasvukeskuksiin. Vaikka mitalilla on tunnetusti kaksi puolta, on tämä globaali trendi väistämätön. On arvioitu, että vuonna 2050 kolme neljästä maailman ihmisestä asuu kaupungeissa. Modernia kaupunkiasumista on alettu pitää entistä ekotehokkaampana vaihtoehtona. Palvelut ovat lähellä ja työmatkat kuljetaan oman auton sijaan julkisilla liikennevälineillä. Kaupungistuminen heijastuu … Lue lisää

Työtä, jolla on merkitystä »

Lasten kanssa syntyy usein antoisia keskusteluita ja meidän perheessä parhaimmat niistä käydään juuri ennen nukkumaan menoa. Eräänä iltana lapseni kertoi haluavansa tehdä isona työtä, jossa hän voisi vaikuttaa koko maailmaan. Tavoitteena olisi tehdä työtä, jolla on merkitystä. Tässä kohtaa voi vain todeta, että hän tuli vähäisistä ikävuosistaan huolimatta – ja varmasti myös osin tietämättään – … Lue lisää