Aika on rahaa ja hevosella pääsee

Rakennusala on saanut vuosikymmenestä toiseen kritiikkiä venyvistä projektiaikatauluista ja tätä kautta syntyvistä lisäkuluista. Pahimmillaan viivästynyt rakennusprojekti tuottaa jälkipyykkiä, jossa riittää setvittävää kuukausiksi, joskus jopa vuosiksi eteenpäin.

Vanha sananlasku muistuttaa, että aika on rahaa. Rakentamisessa lause pitää kutinsa todella konkreettisesti. Viivästys rakennustyömaan tai sen logistiikkaketjun yhdessä lenkissä tuottaa nopeasti hukkatunteja myös seuraavissa. Tämä näkyy luonnollisesti kustannuksissa: rukkaset suorina seisovat rakentajat käyvät kalliiksi.

Esivalmistusaste ylös – aikataulu alas

Me Parmalla tiedämme, että rakennusaikatauluja ei kannata lähteä veikkaamaan. Elementtirakentaminen on se tavoiteajan pitävä varma hevonen, minkä nopeudesta hyötyvät kaikki hankkeen osapuolet.  Siksi olemme panostaneet jo vuosien ajan määrätietoisesti ratkaisuihin, joilla parannetaan rakentamisen laatua ja sujuvuutta.

Mitä korkeampi esivalmistusaste, sitä nopeammin työvaihe tehdään työmaalla. Hyviä esimerkkejä ovat mm. talotekniikan sisältävät Parman tekniikkatuotteet, valmiiksi tehtaalla julkisivuelementteihin asennetut ikkunat ja erilaiset työturvallisuutta parantavat ratkaisut.

PARMAlaskuri avaa aikatauluerot

Pitkälle jalostetun elementtivaihtoehdon myötä uusi asukas pääsee nopeammin uuteen kotiin, yrittäjä saa rattaansa pyörimään uusissa toimitiloissa ja väyläremontit valmistuvat aikataulussaan. Tai jopa etuajassa, kuten Tampereen Rantatunnelin reipas aikataulualitus osoittaa. Rakentajalle projektin nopeus näkyy kutistuvina yleiskustannuksina ja sen myötä suoraan viimeisellä tulosrivillä.
Elementtivaihtoehdolla saavutettavia aikatauluhyötyjä voidaan arvioida PARMAlaskurilla.

Laskuri on Mittaviiva Oy:n luoma sähköinen työkalu, joka perustuu Ratu Talonrakentamisen Ajoitusmalli 3.0:ssa käytettyihin työmenekkitietoihin ja laskukaavoihin. Laskurin aikatauluarviot sisältävät maanrakennus-, perustus-, runko-, sisävalmistus- ja luovutusvaiheet sekä rungon kuivumisajan. Lopulliseen aikatauluun toki vaikuttavat myös kohteen vaativuus, monimuotoisuus ja maantieteellinen sijainti, sekä toteutuksen resursointi, lohkojako ja ajankohta.

Suuntaviivoja suunnittelutyöhön

Potentiaalia nopeuttamiseen ja tehostamiseen on kaikessa rakentamisessa. Etenkin sellaisissa kohteissa, joissa elementtien käyttö on vähäisempää, voidaan saavuttaa merkittäviä aikataulusäästöjä. Esimerkiksi maantiesiltojen rakentamisessa voitaisiin liikennehaittoja leikata reilusti elementtivaihtoehtoja hyödyntämällä.

Käy tutustumassa esimerkkikohteisiin ja naputtele PARMAlaskuriin oman hankkeesi koko ja tyyppi.  Laskurista saa arvion siitä, millaisen aikataulusäästön elementtiratkaisu voisi tarjota sinun hankkeessasi.

Älä veikkaa väärää hevosta, rakenna elementeillä!

56

1 kommentti

Pitää veikata oikeaa hevosta

Heräsikö ajatuksia? Kommentoi: